Toinen suomalainen laskija päivänkisassa oli Elian Lehto. Kvitfjellin super-g:n kisarinne oli Tapanaiselle uusi rinne, vaikka hän harjoittelee ja kilpailee norjalaisen Trysil Race Academyn kanssa.
Tapaisen ensimmäisessä maailmancupin laskussa oli paljon hyvää, mutta pari isompaa virhettä näkyivät armotta kellossa. Tapanaisen sijoitus oli 55. 3,22 sekunnin erolla kärkeen. Kisan jälkeen Tapanainen oli iloinen ensimmäisestä maailmancupin startistaan ja samalla harmitteli laskun virheitään.
”Yläosa lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten tuli pieni virhe kummun ylityksessä, jossa menetin vähän vauhtia. Sain kuitenkin homman takaisin toviksi haltuun. Vähän ennen viimeistä pätkää isossa tärkeässä vasemman jalan käännöksessä olin hidas reagoinnissani ja linja valui leveäksi ja siihen meni tosi paljon aikaa. Olen tyytyväinen, että pääsin avaamaan maailmancup-uran ja toivottavasti ensi kaudella pääsen laskemaan näitä kisoja enemmäkin. Tässä oli hyviäkin pätkiä, mutta varsinkin tuo lopun virhe vei tosi paljon aikaa.”
Elian Lehto laski maailmancupin pisteille. Hän oli 26. 1,26 sekunnin erolla kisan voittajaan Italian Dominik Parisiin. Lehto oli yllättynyt, että hänen laskunsa riitti maailmancupin pisteille.
”Jo laskiessa ja maaliin tullessa olin varma, että päivän suoritus ei tule riittämään maailmancupin pisteille. Lasku oli virheiden värittämä, olinkin todella yllättynyt, että maaliin tultuani olin vain reilun sekunnin kärjestä. Se oli mukava yllätys. Oli vaikeat olosuhteet, vaikka rata olikin lyhennetty, oli pehmeätä ja sokerista lunta. Vähän horjahdin laskiessa ja se heitti linjalta ulos, joka oli ihan sokerista pehmeää lunta. Näihin nähden olen tyytyväinen päivän tulokseen.”
Vaikka Lehto samalla korpesi, hänen katse oli käännetty jo pari viikon päästä koittaviin maailamancupin finaaleihin.
”Harmittaa, että piti mennä sekoilemaan laskussa, sillä olisi ollut mahdollisuus parempaakin pistepottiin. Vaikea viikonloppu, mutta pisteitä on aina mukava saada. Maailmancupin finaalit siintävät parin viikon päästä Yhdysvalloissa.”
Dominik Paris pokkasi päheimmän pystin
Italian Domink Paris oli päivän nopein laskija. Toiseksi laski Kanadan James Crawford (+0.38 sek) ja kolmanneksi Slovenian Miha Hrobat (+0.47 sek).
Kvitfjellin aikataulut ja tulokset: fis-ski.com
Lehdon kisat jatkuvat Yhdysvalloissa Sun Valleyssä, jossa käydään maailmancupin finaalit. Syöksykisa lasketaan 22.3. Sun Valleyn aikataulut ja tulokset: fis-ski.com Yle näyttää Sun Valleyn kisat kanavillaan.
Yhteys: Eero Blomqvist gsm +358 44 5318001