WOC 2025 tiedote, tekstit: Markus Karjalainen, kuvat: Timo Mikkola/SSL
Suunnistuksen MM-kisojen kevään näyttökilpailuista keskimatkan Suomen mestaruuskilpailulla on suuri painoarvo, kun edustajia arvokisoihin heinäkuuksi nimetään. MM-kisoihin ehdolla olevista miesurheilijoista iski parhaat näytöt tiskiin Eetu Savolainen, joka voitti SM-kultaa kovatasoisessa taistelussa Outokummun Rikkarannassa.
Savolaisella on menossa 30-vuotiaana uransa paras kevät. Ennusmerkit ovatkin poikkeavan mukavat kuluvaan kauteen: hänen sukunimensä sopii Kuopiossa suunnistettaviin MM-kisoihin erinomaisesti, mies on perimältäänkin savolainen, varttunut Siilinjärvellä ja saanut Siilin Rastissa ensimmäiset lajin oppinsa sekä asuu Kuopiossa.
Savolaisen suunnistustaito on jalostunut monta vuotta kaikessa rauhassa läpi vaikeuksien.
”Kolmekymppinen on kestävyysurheilussa usein parhaassa iässään. Eetua seuranneet loukkaantumiset ovat sotkeneet monena vuonna suunnistusta, mutta nyt hän on aivan oikealle hetkellä parhaassa kunnossaan”, sanoo Savolaisen valmentaja Hannu Varkoi, joka palkittiin viime syksynä Suunnistusliiton vuoden valmentajana.
Tähdetkin ovat Savolaiselle onnellisessa asennossa, sillä äärimmäisen harvoin urheilija pääsee lähtemään kohti uransa huippuhetkeä kotikisoissa ja kotoisissa maisemissa kaikkien sukulaisten ja tuttavien päästessä kannustamaan.
Savolainen on varovaisen toiveikas uransa mahdollisen tähtihetken häämöttäessä.
”Harjoituskausi on mennyt aika lailla toiveitteni mukaisesti, sillä olen tosiaan välttynyt isommilta vammoilta. Keväällä Ruotsissa satutin kisoissa jalkapöytääni, mutta siitäkin on selvitty”, sanoo Savolainen, joka oli SM-keskimatkalla vahvassa vireessä.
Savolainen pystyi ottamaan lauantaina karsinnan varmistellen eikä jättänyt suinkaan kaikkea energiaansa metsään. Tuloksena oli ihan hyvä paikka seuraavan päivän finaalin loppupäähän, ja sunnuntain kilpailussa savolainen eteni vakuuttavasti. Oikeat reitit löytyivät, rastilippu osui kohdalle ja juoksu kulki.
Savolainen oli tyytyväinen suoritukseensa.
”Viime vuonna olin Nilsiässä maailmancupin finaaleissa pitkällä matkalla kolmas ja keskimatkalla neljäs. Kunto oli syksyllä hyvässä nousussa, ja nyt keväällä suunnistus on myös maistunut”, sanoo Savolainen, jota odottaa vielä yksi tiukka katsastus ennen kuin MM-valinnat julkaistaan.
”Pitkän matkan MM-katsastus suunnistetaan kesäkuun kahdeksas päivä. Siellä pitää pystyä hyvään suoritukseen”, sanoo Savolainen, jonka ominaisuudet arvioidaan parhaiksi juuri pitkällä matkalla.
Kun SM-kisoissa keskimatka vei aikaa noin 34 minuuttia toukokuisessa vielä lehdistä paljaassa metsässä, on Tahkolla katsastuksissa odotettavissa raastava luultavasti yli puolentoista tunnin juoksu.
Savolainen vakuuttaa, että keskimatkakin sopii hänelle.
”Kuitenkin sijoituttuani maailmancupin finaaleissa kolmanneksi ja neljänneksi, niin ehkäpä sen verran vahvempi pitkä matka on minulle.”
Savolainen käy töissä huippu-urheilun ohessa. Hänellä oli 50 prosentin työaika kuopiolaisen Junttanin palveluksessa. Mies muutti joulukuussa Savolanniemeen Kuopioon ja edustaa Ikaalisten Nousevaa-Voimaa.
”Olen tehnyt jatkuvasti työtäni urheilun ohella. Katsotaan sitten valintojen jälkeen, että muuttuuko panostukseni ihan täydellisesti suunnistukseen MM-kisoihin asti.”
Kuten monella muullakin suunnistajalla ajoittuu MM-tapahtuma sekä Fin5-yleisökilpailu heinäkuun kuumimpaan suomalaiseen lomakauteen.
”Taitaahan minunkin lomani osua samoihin aikoihin”, ennakoi Savolainen.
”Suunnistuksessa siis aivan maailman huipputasollakin laji voi olla lomailua töistä!”, naurahti mies.
MM-paikat ratkeavat lopullisesti Tahkon katsastusten jälkeen. Valmentaja Hannu Varkoi pitää suomalaisittain miesten kilpailua MM-paikoista kovempana kuin koskaan.
”Eetun tilanne on hyvin aikataulussa. Monen vuoden vihollinen eli vammakierre on onnistuttu välttämään, ja siksi Eetu on ottanut ison loikan eteenpäin.”
”WRE-kisassa Ruotsissa hän iski jalkansa terävään kiveen, minkä vuoksi piti vähän aikaa olla tarkkana ja miettiä miten harjoitellaan.”
Varkoi kertoo, että Suomen joukkueeseen on tungosta.
”Edes lajin parissa kaikki eivät tajua miten hyvä tilanne on nyt. Itsekään en muista, milloin olisi ollut näin laaja taso kärkeen. Savolainen, Miika Kirmula ja Akseli Ruohola antoivat kovat näytöt keskimatkalla. Touko Seppä on myös vahvassa vireessä”, puntaroi Varkoi.
Esimerkiksi Olli Ojanaho, Topi Syrjäläinen ja Elias Kuukka puhkuvat näyttöhaluja pitkälle matkalle.
MM-kilpailu suunnistetaan Kuopion maastoissa 7.-12. heinäkuuta.