Quantcast
Channel: Suomelle 13 mitalia haulikkopracticalin MM-kilpailuista - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2304

Jukolan viesti ruotsalaisseura Stora Tuna OK:n ylivoimaa Mikkeli-Jukolassa

$
0
0

Ruotsalaisseura Stora Tuna OK suunnisti 76. Jukolan viestin voittoon Mikkeli-Jukolassa ottaen samalla historiallisen kuudennen peräkkäisen Jukolan voiton. Norjalainen NTNUI toinen ja Helsingin Suunnistajat kolmas.

Vuoden 2025 Mikkeli-Jukola tullaan muistamaan vaativasta suunnistusmaastosta, jossa jatkuvia jyrkkiä korkeuseroja sekä vaihtelevaa peitteisyyttä ja erilaista kulkukelpoisuutta riitti. Huippujoukkueiden palaute todellisen suunnistuksen maastosta sekä vaativista radoista oli positiivista. Ratamestarien kaavailemista ihanneajoista jäätiin tällä kerralla lopulta noin tunnin verran, ja vaativalla maastolla oli tähän varmasti vaikutuksensa.

Mikkeli-Jukolan olosuhteet sopivat ruotsalaisseura Stora Tuna OK:n pelikirjaan, ja joukkue suunnisti voittoon yli kahdeksan minuutin erolla norjalaisseura NTNUI:n.

Ensimmäisellä kahdella osuudella tilanteet kärjessä vaihtelivat, mutta kolmannella pitkällä yöosuudella Stora Tuna OK:n Jesper Svensk tuli kärjessä vaihtoon lähes viiden minuutin erolla. Neljännellä osuudella tilanne aavistuksen tasaantui, mutta Stora Tuna teki vakuuttavaa työtä yksin kärjessä, ja käytännössä vain suunnisti kovempaa ja tarkemmin muilta karkuun.

Ankkuriosuudella Stora Tuna OK:n Emil Svensk ei vauhdissa säästelly, ja suunnisti osuuden pohja-ajan.

- Se oli rankka, mutta hieno rata. Yksi pieni virhe minulla tuli, mutta se oli sellaista joukkueen eteen varmaa viestisuunnistusta. On mahtavaa jatkaa joukkueen Jukolan viestiä voittoputkessa, ja toki sitä nyt voi sitten saunoakin, kertoi Stora Tuna OK:n ankkuri Emil Svensk.

Parhaan suomalaisjoukkueen suorituksen koosti Helsingin suunnistajien joukkue Mathias Peter, Jussi Raasakka, Topi Syrjäläinen, Mathieu Perrin, Arttu Syrjäläinen, Tuomas Heikkilä ja Olli Ojanaho suunnistaen Mikkeli-Jukolan kolmanneksi. Aamun valjettua Helsingin Suunnistajien viesti kulki neljännestä osuudesta lähtien nousujohteisesti, vaikka Olli Ojanaho joutui ankkuriosuudella yhden sijan taipumaan.

- Sain Tuomakselta tosi hyvän lähtöpaikan maastoon, ja alkuradan hajonnoilla NTNUI:n Breivik irtautui hajonnoilla karkuun. Tiesin siinä, että varmaan aika pitkään saa tehdä sitten yksinäistä työtä. Loppumatkasta Ravinenin Bergman sai kiinni, ja siinä alkoi olla jo aika tyhjät jalat. Siinä Bergmanin vauhdissa en pysynyt kuin pari väliä, mutta onnistuin ilmeisesti loppumatkan reitinvalinnalla kuittaamaan Bergmanin, ja noustiin kuitenkin kolmanneksi, kertoi Helsingin Suunnistajien ankkuri Olli Ojanaho.

Seuraavina suomalaisista sijoittuivat Tampereen Pyrintö kuudenneksi, MS Parma yhdeksänneksi ja Koovee kymmenenneksi. Aloitusosuudella kärkivauhdista reilusti jäänyt Kalevan Rasti oli 11:s.

Tulokset, Mikkeli-Jukola, Jukolan viesti 14.-15.6.2025, Mikkeli

(12,2+10,0+13,1+6,2+6,1+11,1+15,1)

1) Stora Tuna OK 1 SWE 8.24.01 (Olle Kalered 1.31.29/2., Joakim Svensk 1.10.31/3., Jesper Svensk 1.30.50/1., Ville Johansson 40.30/1., Henrik Johannesson 40.08/1., Viktor Svensk 1.13.07/1., Emil Svensk 1.37.23/1.), 2) NTNUI 1 NOR 8.32.15 (Tveite Nils 1.31.28/1., Arntzen Sander 1.10.31/2., Vestöl Anders 1.35.48/2., Eidsmo Mats 38.29/2., Paulsen Vie Sigurd 42.43/2., Jonsson Isak 1.14.55/3., Langedal Breivik Eirik 1.38.17/2.), 3) Helsingin Suunnistajat 1 FIN 8.40.23 (Mathias Peter 1.35.27/23., Jussi Raasakka 1.14.23/19., Topi Syrjäläinen 1.34.39/9., Mathieu Perrin 36.31/7., Arttu Syrjäläinen 40.30/4., Tuomas Heikkilä 1.12.24/2., Olli Ojanaho 1.46.26/3.), 4) OK Ravinen 1 SWE 8.41.22 (Axel Granqvist 1.31.39/5., Quentin Rauturier 1.11.47/4., Erik Herne 1.35.46/3., Edvin Forsberg 40.34/5., Emil Granqvist 42.18/5., Hannes Mogensen 1.16.33/6., Gustav Bergman 1.42.41/4.), 5) IFK Göteborg 1 SWE 8.42.12 (Linus Agervig Kristiansson 1.37.53/37., Filip Ossiansson 1.11.26/12., Vegard Kittilsen 1.37.39/12., Ludvig Ek 40.23/11., Odin Ek 40.13/9., Quentin Moulet 1.16.22/8., Kasper Fosser 1.38.13/5.), 6) Tampereen Pyrintö 1 FIN 8.43.38 (Anton Kuukka 1.34.42/15., Severi Kymäläinen 1.11.18/5., Mikko Eerola 1.35.03/6., Otto Simosas 38.28/4., Aleksi Sorsa 42.56/6., Elias Kuukka 1.15.06/4., Fabian Aebersold 1.46.03/6.), 7) IL Tyrving 1 NOR 8.52.20 (Benjamin Wey 1.32.33/11., Matthias Kyburz 1.06.30/1., Håkon Jarvis Drage 1.41.15/5., Asbjörn Kaltoft 39.05/3., Dominic Müller 41.47/3., Eric Börjeskog 1.17.24/5., Jo Forseth Indgaard 1.53.43/7.), 8) Farum-Tisvilde OK 1 DEN 8.55.48 (Elias H. Krogsgaard 1.31.53/8., Marius Thrane Ödum 1.14.58/9., Sören Thrane Ödum 1.34.20/7., Magnus Dewett 43.39/8., Niels Elton 44.35/10., Gustav Runefors 1.22.48/10., Jacob Steinthal 1.43.32/8.), 9) MS Parma 1 FIN 8.57.24 (Eero Heinonen 1.38.44/45., Tuukka Mäkinen 1.11.21/21., Arto Talvinen 1.40.39/27., Luis Nogueira 37.21/14., Jürgen Joonas 42.16/11., Jonas Hubacek 1.22.28/11., Akseli Ruohola 1.44.32/9.), 10) Koovee 1 FIN 8.59.01 (Daniel Pompura 1.38.37/43., Oleksandr Kratov 1.10.50/14., Timo Sild 1.29.47/4., Kenny Kivikas 40.40/6., Tim Robertson 44.17/7., Lauri Sild 1.17.29/7., Daniel Vandas 1.57.20/10.), 11) Kalevan Rasti 1 FIN 9.00.22 (Riccardo Rancan 1.42.06/73., Maxime Rauturier 1.13.31/35., Santeri Silvennoinen 1.35.14/28., Tomas Krivda 35.56/9., Miika Kirmula 38.31/8., Santeri Kirjavainen 1.24.22/9., Lauri Nenonen 1.50.39/11.), 12) Malungs OK Skogsmårdarna 1 SWE 9.01.07 (Mark Bogataj 1.36.57/28., Filip Wadsten 1.15.47/27., Daniel Hajek 1.35.30/15., Rickard Börjesson 43.07/18., Hugo Lillieström 41.58/14., John Börjesson 1.27.42/14., Max Peter Bejmer 1.40.04/12.), 13) Turun Metsänkävijät 1 FIN 9.02.50 (Yannick Michiels 1.47.13/115., Daniil D-B Kashin 1.13.18/47., Johan Ek-Larsson 1.34.02/35., Akseli Virtanen 41.11/31., Fricis Spektors 43.16/23., Samu Heiska 1.22.15/17., Ruslan Glebov 1.41.31/13.), 14) Ikaalisten Nouseva-Voima 1 FIN 9.05.57 (Juho Ylinen 1.34.43/16., Pyry Willman 1.14.05/10., Joona Huila 1.47.56/42., Mikko Knuuttila 39.24/32., Teemu Oksanen 42.52/22., Tuomas Kotro 1.22.39/19., Eetu Savolainen 1.44.16/14.), 15) Halden SK 1 NOR 9.10.15 (Timo Tantanini 1.33.38/12., Niels Christian Hellerud 1.15.17/11., Hakon Raadal Bjorlo 1.45.12/33., Elias Backlund Ekvall 40.11/26., Viktor Wassen 44.53/25., Martin Roudny 1.20.44/13., Guilhem Elias 1.50.10/15.), 16) OL Norska 1 SUI 9.10.44 (Marius Kaiser 1.38.28/41., Pascal Schmutz 1.14.33/29., Martin Hubmann 1.34.02/13., Florian Moser 45.32/20., Mattia Gruendler 46.22/21., Ueli Werren 1.23.12/20., Daniel Hubmann 1.48.34/16.), 17) Södertälje Nykvarn Orienter 1 SWE 9.11.28 (Michal Olejnik 1.32.16/9., Filip Grahn 1.14.12/7., Jesper Sjöblom 1.41.20/14., Kent Ohlsson 41.42/15., Nathan Marchand 43.42/12., Florian Freuler 1.28.22/18., Tino Polsini 1.49.49/17.), 18) Oppsal orientering 1 NOR 9.12.31 (Sondre Olaussen 1.42.35/84., Olai Stensland Lillevold 1.13.15/36., Vegard Jarvis Westergaard 1.34.28/17., Herman Ryen Martinsen 43.21/23., Christoffer Ånensen 45.23/24., Ask Olaussen 1.25.26/22., Jörgen Baklid 1.48.01/18.), 19) Bredaryds SOK 1 SWE 9.12.41 (Emil Auselius 1.31.49/7., Anton Gunnarsson 1.17.40/15., Jonas Gustafsson 1.42.06/30., Johan Runesson 45.00/34., Oliwer Lundberg 44.07/27., Filip Trofast 1.28.01/27., Axel Elmblad 1.43.56/19.), 20) OK Tisaren 1 SWE 9.15.12 (Oskar Andrén 1.37.47/35., Fredrik Glännefors 1.17.18/34., Gustav Hindér 1.35.34/22., Johan Aronsson 40.36/17., Valter Pettersson 42.00/13., Martin Gajda 1.26.23/12., Alfred Björneröd 1.55.30/20.)

Liitekuvat:Kristiina Martikainen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2304