Oy Bowling Ab järjesti Talin keilahallissa jälleen kerran upeasti arvoturnauksen, mikä sai kiitosta läpi viikon osallistujilta. Puitteet olivat kunnossa ja Suomen joukkue menestyi radoilla loistavasti. Tyttöjen joukkue saavutti lauantaina joukkuekultaa, minkä lisäksi Markus Lahti voitti toisen henkilökohtaisen kultansa All Eventistä. Kisojen avauspäivänä Lahti voitti kultaa singlessä ja saavutti kisoista yhteensä neljä mitalia, kun hän ja Jussi Laine ansaitsivat parikilpailusta hopeaa. Lisäksi poikien joukkueelle jaettiin lauantaina pronssia joukkuekisan päätteeksi, joten kaikki Suomen joukkueen pelaajat saivat näistä kisoista vähintään yhden arvokisamitalin.
Suomen mitalisaalis junioreiden EM-kilpailuissa:
Viisi mitalia: Kolme kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi
Kultaa: Tyttöjen joukkue, Tiiamari Laukkanen, Stella Lökfors, Emma Palermaa ja Julia Vesanen
Kultaa: Markus Lahti, All Event
Kultaa: Markus Lahti, Single
Hopeaa: Markus Lahti ja Jussi Laine
Pronssia: Poikien joukkue, Markus Lahti, Jussi Laine, Nooa Vilokkinen ja Antonio Valtonen
Suomen junioreiden EM-joukkue (nimi, seura ja asuinpaikkakunta):
Tytöt:
Tiiamari Laukkanen, Bay, Kuortane
Stella Lökfors, GB, Helsinki
Emma Palermaa, GB, Helsinki
Julia Vesanen, GB, Kuortane
Pojat:
Markus Lahti, TKK, Tampere
Jussi Laine Patteri, Helsinki
Antonio Valtonen , GB, Espoo
Nooa Vilokkinen, GB, Helsinki
Valmentajat:
Juha Immonen, poikien joukkue
Heli Turja, tyttöjen joukkue